Kaisa Mäkäräinen

Kaisa Mäkäräinen on suomalaisten ylpeyden aihe maasto- ja ampumahiihdossa. Taitavan Mäkäräisen vaikuttavaan saavutusten listaan kuuluu muun muassa ampumahiihdon maailmancupin kokonaiskilpailun voitto ensimmäisenä suomalaisena 2010-2011 kaudella, ja toisen kerran kaudella 2013-2014. Hän oli myös ensimmäinen suomalainen nainen, joka sijoittui ampumahiihdossa kolmen parhaan joukkoon Tuija Vuoksialan vuoden 1987 kolmossijan jälkeen. Maailmancupin voittojen lisäksi hänellä on takaa-ajon maailmanmestaruus vuodelta 2011. Samana vuonna hänet nimettiin ansaitusti Suomen Vuoden urheilijaksi. Tällä hetkellä Mäkäräinen asustaa Joensuussa puolisonsa kanssa edustaen Kontiolahden Urheilijoita.

Viime vuosien suurimpia suomalaisia menestystarinoita

Kaisa keskittyi maastohiihtoon 20 vuoden ikään asti, kunnes vuonna 2003 alkoi harjoitella ampumahiihtoa. Seuraavana vuonna nuori nainen valittiin Suomen maajoukkueeseen, ja vuonna 2005 Mäkäräinen kilpaili ensimmäistä kertaa ampumahiihdon maailmanmestaruuskisoissa Itävallassa. Siitä lähtien Mäkäräisen ura on kehittynyt vuosien aikana mallikkaasti ja nopeaa vauhtia. Urheilijan huippuvuosina on pidetty 2010-2011 kautta, mutta 2013-2015 kauden aikana Kaisa näytti pystyvänsä vieläkin parempaan voittaen kokonaiskilpailun lisäksi sekä sprintin että takaa-ajon osakilpailut.Kaikki edellä mainitut saavutukset keskittyvät voittoihin, mutta Kaisa on myös ahkerasti kerännyt muita palkintosijoja vuosien aikana. Hän sai esimerkiksi vuoden 2011 maailmanmestaruuskisoissa sprintistä hopeaa. Yhteensä tämä superurheilija on kerännyt uransa aikana 15 voittoa, 21 toista sijaa sekä 16 pronssia. On kerrassaan hienoa nähdä, kuinka tämä suomalainen on osoittanut, ettei Vuoksialan kolmas sija vuoden 1987 MM-kilpailussa Lahdessa ollut parasta, mitä suomalainen naisten ampumahiihto on nähnyt! Edelleenkin Betssonissa Mäkäräisen voidaan huomata olevan yksi suosikeista aina tämän kisatessa, joten tänäkin vuonna urheilija saa varmasti kilpailijoiden keskuudessa matalimpia kertoimia kilpailujen voittoon.

Miltä tulevaisuus näyttääkään?

Mäkäräisen uran jatkumista spekuloitiin tänä vuonna paljon, ja ilmeisesti yhtenä vaihtoehtona pidettiin myös Kaisan siirtymistä maastohiihdon puolelle. Kaisa kuitenkin ilmoitti nettisivuillansa huhtikuussa videon muodossa jatkavansa vielä ainakin tämän kauden.On toki ymmärrettävää, että jo paljon saavuttaneena urheilijana Mäkäräisellä oli tiukka paikka päätöstä tehdessään. Voimme kuitenkin kaikki nyt hengähtää helpotuksesta, ja toivoa lempiampumahiihtäjällemme onnea tulevan talven kisoissa. Kaisaa voi myös kannustaa sosiaalisessa mediassa hashtagilla #GoKaisa – ei siis muuta kuin fanittamaan koko kansan Mäkäräistä!

About

View all posts by